Naissaarnaajia ja villiä hurmosta: Oriveden herätys 1770-luvulla

Kirjoittaja: Ossi Tammisto

Suomessa on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen useita erilaisia luterilaisen kirkon sisäisiä herätysliikkeitä. Ne ovat yleensä saaneet alkunsa hengellisistä herätyksistä, joista osa on sittemmin järjestäytynyt joko kirkon sisäisiksi herätysliikkeiksi tai sitten omiksi kirkkokunnikseen. Kaikki herätykset eivät kuitenkaan ole järjestäytyneet, vaan ne ovat hetken roihuttuaan hiipuneet tai yhdistyneet osaksi laajempaa liikettä. Hiipuneinakin niillä on voinut olla syvällinen vaikutus paikkakunnan ja sen ihmisten sielunelämään. Tarkastellaan nyt yhtä vähän tuntemattomampaa herätystä, nimittäin Oriveden herätystä 1770-luvulla, josta ei puuttunut väriä eikä vauhtia.

Herätys saapuu Orivedelle

1700-luvun loppu oli suurten kansanherätysten aikaa. Kun kirkossa ja yhteiskunnassa Valistukseksi kutsuttu aatesuunta levisi tuoden monella saralla edistystä, mutta samalla kyseenalaistaen monia vuosisatoja luotettuina pidettyjä kristillisiä näkemyksiä ja tuoden saarnoihin uskonnollisen julistuksen rinnalle ja joskus ylikin yleisen valistustoiminnan alkoi ruohonjuuritasolla kuohua. Kansan uskonnollinen kaipuu alkoi etsiä uusia uomia. Kasvumaaperää antoi luterilaisen puhdasoppisuuden ajan perintönä tullut laaja katekismuksen opetus sekä pietismi, joka eri muodoissaan oli pikku hiljaa levinnyt Suomeen. Yhtenä laajojen herätysten käynnistävänä tekijänä on pidetty vuonna 1755 Portugalin Lissabonissa tapahtunutta maanjäristystä, jossa kymmenettuhannet menehtyivät. Tapaus järkytti koko Eurooppaa ja herätti ilmeisesti monet miettimään myös iäisyysasioita.

Perinteisesti kansanherätyksen lähtölaukauksena on pidetty vuoden 1756 lopussa sitä hetkeä, kun Kalannin Santtion kylässä paimenessa ollut Liisa Erkintytär luki 1600-luvun alussa kuolleen englantilaisen puritaanipapin suomennettua kirjaa "Totisen kääntymisen harjoitus". Lukukokemus oli ilmeisen ravisuttava, sillä Liisa tuli vahvaan synnintuntoon ja riensi kylälle kehottamaan kaikkia muitakin parannuksen tekoon ja kääntymykseen. Liikehdintä levisi parissa vuodessa laajalti ympäri Varsinais-Suomen ja Satakunnan. Se sai myös pappeja tukijoikseen, kuten Nousiaisissa jo aiemmin paikallista herätystoimintaa harjoittaneen kirkkoherra Abraham Achreniuksen. Toisaalta herätyksiä rajoitti vuonna 1726 säädetty konventikkeliplakaatti, joka kielsi yhtä perhekuntaa suurempien hartauskokouksien järjestämisen. Säädöksen valvonta kuitenkin vaihteli, ja yksi tapa kiertää sitä oli erilaisten pitkiä lauluja sisältävien laulukokoelmien laatiminen, laulamista kun oli vaikeampi kieltää. Monet laulut olivat käytännössä laulettuja saarnoja.

1760-luvulla herätys kyti varsin tasaisesti ja levisi hitaasti leimahdellen kuitenkin välillä sille myötämielisten pappien seurakunnissa voimakkaampaankin liekkiin. 1770 mennessä oli saavutettu Pori ja Merikarvia, joista sukeutui uudet herätyskeskukset sikäläisten naispuolisten horrossaarnaajien Anna Rogelin, Anna Lagerbladin ja Juliana Söderborgin myötä. Herätys alkoi levitä myös itään saavuttaen vuosikymmenen puolivälissä myös laajat alat nykyistä Pirkanmaata. Siellä voimakkaimmaksi keskukseksi tuli Kangasalan, Oriveden ja Sahalahden tienoot. Nyt suuntaammekin katseemme juuri Orivedelle. Sisältövaroituksena mainittakoon, että suurin osa kansanherätystä oli varsin maltillista, ja Oriveden herätyksestä meillä on enemmän tietoa juuri siksi, että sillä oli omat ylilyöntinsä. Noh, kohta tiedätte mitkä.

Huutavan ääni kirkkomaalla

Punaisella karttaan merkitty Orivesi on
kertomuksemme päänäyttämö, ja monet
muutkin mainitut paikkakunnat sijaitsevat
sen lähettyvillä. Wikimedia Commons.

6. elokuuta 1775 kuului Oriveden kirkonmäellä nuoren naisäänen huuto. Oriveden Säynäjoen kylästä kotoisin ollut 19-vuotias piika Maria Samuelintytär , tunnettu joskus myös kotitorppansa mukaan "Kääkyn Maijana", julisti kirkkomaan vallilla katumusta ja parannusta kirkosta poistuvalle väelle. Hän itse oli osallistunut heränneiden seuroihin Teiskossa ja Kangasalla ja toi nyt sanomaa kotikulmilleen. Tämä hänen herätyshuutonsa kaikuikin sitten Oriveden kirkkomaalla useana sunnuntaina. Rovasti Erik Lencqvistin selostuksen mukaan jotkut jäivätkin häntä kuuntelemaan, vaikka suurin osa kulkikin ohitse.

Lencqvist itsekin kuunteli Marian puheita, eikä havainnut niissä mitään kielteistä, kuten separatismia tai fanatismia. Ne eivät näytä tehneen häneen suurta vaikutusta, sillä hän piti Marian ajatuksia jossain määrin epäjohdonmukaisina, mutta koska Lencqvist oli muualla kuullut herätykseen tulleista tulleen hyviä seurakuntalaisia ja kristittyjä hän arveli, että moinen julistustoiminta tekisi oriveteläisille, jotka hänen mukaansa olivat tavattoman röyhkeitä ja nukkuivat syvässä synnin unessa eikä heidän koviin sydämiinsä mikään saarna juuttunut. Siksi hän päätti antaa Marian yrittää näitten käännyttämistä eikä käyttänyt konventikkeliplakaattia tätä vastaan. Edeltävästä kuvauksesta näkyy ehkä osin vuodesta 1773 Orivedellä toimineen Lencqvistin turhautuminen seurakuntalaisiinsa.

Maria lähtee kiertueelle

Piispalle Lencqvist toki kirjoitti asiasta ja sanoi tarkkailevansa, mihin suuntaan asia alkaa kehittyä. Marian julistustoiminta herätti muuallakin huomiota, ja esimerkiksi Kuhmalahdelta saapui väkeä Oriveden kirkkomaalle. Syksyn tullen kylmyys esti ulkona puhumisen, jolloin Maria lähti liikekannalle kiertäen kylissä ja saarnaten iltaisin työpäivän päätteeksi. Häntä alettiin kutsua myös lähiseuduille ja syksyn sekä talven 1775 aikana hän saarnasikin Oriveden lisäksi Eräjärvellä, Kangasalla, Kuhmalahdella, Längelmäellä, Sahalahdella sekä Teiskossa. Ainakin Kangasalan ja sen kappeliseurakunnan Kuhmalahden rovasti Gustaf Allenius antoi Marian kokouksille tukensa.

Kokoukset muistuttivat ilmeisesti alkuun muuallakin kansanherätyksen parissa pidettyjä kokouksia eli seuroja. Niissä rukoiltiin, opetettiin, nuhdeltiin sekä rangaistiinkin. Saarnoissa kehotettiin luopumaan syntisestä elämästä ja moitittiin hengellistä sokeutta, ylpeyttä, himoja, pyhäpäivän halventamista, yltäkylläisyydessä elämistä sekä riitaisuutta. Myöskin tekopyhä kirkossa ja ehtoollisella käyminen sai kuulla kunniansa. Tällä ilmeisesti tarkoitettiin kirkossa käymistä pelkästään siksi, että niin oli määrätty ja toimiakseen kuten yhteisön silmissä oli asiallista eikä oman hengellisen tarpeen ajamana. Myös tottelemattomuus seurakunnan opettajia eli pappeja sekä näiden ja Jumalan sanan halveksunta saivat kuulla kunniansa. Ainakin tähän osaan julistuksesta Lencqvist oli varmaan tyytyväinen sekä siihen, että Marian toiminta tuotti tulosta. Monet sopivat riitansa, ostivat takaisin hengelliset kirjansa, jotka olivat aiemmin myyneet pois tarpeettomina, muuttivat juomatapojaan sekä lopettivat kortinpeluun ja kiroilun. Jo hiipunut tapa pitää kylittäin aamu- ja iltarukouksia elpyi niissä kylissä, joissa asui herätykseen tulleita.

Lencqvistin mukaan Marian julistuksen sävy oli varsin voimakas ja ilmeisesti painottunut parannussaarnaan. Hän maalaili sanoin kuvia siitä, miten helvetin liekit jo palavat kuulijoiden jalkain alla ja kuinka paholainen yskii tulta ja tulikiveä heidän syntejään vastaan ja että he ovat matkalla kadotuksen nieluun. Maria ei käyttänyt ainakaan pelkästään valmiita rukouksia, vaan rukoili myös omin sanoin. Vaikkei Lencqvist pitänyt hänen puheitaan aina johdonmukaisina oli Marialla silti Lencqvistin mukaan suuri into, mitä todisti myös puheiden kesto aina illasta keskiyöhön. Vuoden 1776 alussa tulikin mukaan myös muita puhujia, kuten Marian isä Samuel Kääkky, joitain 10-14 -vuotiaita nuoria sekä torpparin vaimo Liisa Eerontytär, jota kutsuttiin Lapin papiksi. Harmi kyllä lähteeni eivät kerro tästä viimeisestä mitään enempää.

Myös soraääniä kuului, erityisesti niiden taholta, jotka kokivat Marian sanat itseensä kohdistuvina, mutteivät halunneet tehdä asiasta Marian toivomia johtopäätöksiä. He ihmettelivät Lencqvistin mukaan eikö kirkossa käyminen, kirkollisten maksujen maksaminen, rehellisyys ja naapurisopu muka riittäneet pelastukseen. Tälle rovasti on tuskin korviaan juuri loksauttanut, sillä näiden riittämättömyys ilman henkilökohtaista uskoa Kristukseen ja tämän sovitustyöhön oli myös kirkon kanta. Ehkä enemmän mietitytti se vastustajien moite, että heitä opettavat papit, eivät piiat ja lapset. Jotkut uhkailivat järjestävänsä Marian rautoihin.

Vauhti kiihtyy niin, että rovastia hirvittää

Lencqvist oli pyytänyt seurakuntansa pappeja kappalainen Samuel Saloviusta ja pitäjänapulainen Isaac Utteria kutsumaan heränneitä koteihinsa ja keskustelemaan näiden kanssa, ehkä näin pitääkseen liikkeen seurakunnan papiston kontrollissa ja vaikutuksen alla. Vuoden 1776 huhtikuussa Lencqvistin piispalle lähettämässä kirjeessä on kuitenkin jo huolestunut sävy. Heränneiden kokouksissa oli alkanut ilmetä omituista pyörtyilemistä, varsinkin naiset ja lapset olivat kaatuilleet osan maaten lattialla useita tunteja sätkytellen käsiään ja jalkojaan kouristuksenomaisesti. Osan pyörtyilyistä Lencqvist oli kuullut olevan teeskenneltyjä, sillä teeskentelijät halusivat tulla niiden hyväksymiksi, jotka pyörtyilivät. Väitettiin myös, että jotkut piikatytöt 'pyörtyilivät' voidakseen kaatua poikamiesten syliin ja pettyivät, mikäli heistä ottikin kopin joku toinen nainen. Lencqvistiä epäilyttivät myös erilaiset näyt, maassa ryömimiset, hyppely, tanssi, vapisemiset sekä koiran lailla haukkuminen ja sian lailla röhkiminen. Ilmeisesti nämä eivät olleet vain vihamiesten juoruja, sillä Lencqvisthän suhtautui lähtökohtaisesti positiivisesti heränneisiin.

Marian rooli näissä muutoksissa on epäselvä. Omien sanojensa mukaan hän ei itse koskaan pyörtynyt. Joidenkin arvioiden mukaan hän ei itse olisi hyväksynyt pyörtyilyä, kaatumisia tai muitakaan hurmosilmiöitä ja olisi rankaissut häiriötä aiheuttaneita naisia määräämällä nämä kehräämään itselleen pellavalankaa. Toisen arvion mukaan kehrääminen olisi kuitenkin ollut kaatuneen suorittama kiitoslahja Marialle, "Kääkyn Maijalle". Myöhemmät tapahtumat antavat joka tapauksessa viitteitä siitä, ettei hurmoksellisuus varsinaisesti ollut Marian mieleen.

Marian rooli liikkeen keskushahmona oli kuitenkin nopeasti joutumassa uhanalaiseksi. Kuten edellä on mainittu oli pitäjänapulainen Utter solminut yhteyksiä heränneisiin ja Marian itsensäkin sanotaan majailleen useita viikkoja Utterin asumalla Sarvelan tilalla. Tosin heti on todettava kyseenalaisten luulojen välttämiseksi, että tilalla asui myös Utterin sukulaisia, eli he eivät oleilleet siellä kahdestaan. Joka tapauksessa Sarvelan tilan Eerolan torpparin poika Henrik Erkinpoika tuli herätykseen jouluna 1775. Tämä alkoi pian kertoa saaneensa Pyhältä Hengeltä sekä rukouksen, ilmestyksen ja profetian hengen ja hänestä tuli pian profeetta heränneiden keskuudessa, ehkä ollen osaltaan vaikuttamassa hurmoksellisuuden lisääntymiseen. Henrik teki Utteriin erityisen suuren vaikutuksen. Vuoden 1776 alussa Henrik profetoi kuninkaan saapuvan Orivedelle, jolloin tämä tekisi Utterista Oriveden kirkkoherran ja palauttaisi entiselleen poistetut juhlapäivät. Tämä liittyi vuonna 1772 kuningas Kustaa III:n tekemään päätökseen vähentää pyhäpäivien määrää, jolloin pyhäpäiviä lakkasivat olemasta kolmas ja neljäs joulu-, pääsiäis- ja helluntaipäivä, joita kaikkia oli siis aiemmin neljä. Lisäksi oli poistettu pyhäpäivistä kiirastorstai, apostolien muistopäivät Marian etsikkopäivät sekä kanttaiviikon pyhät. Ei ihme, jos tällainen pyhäpäivien joukkoteurastus oli hämmentänyt heränneiden mieltä ja profeetta haaveili niiden palauttamisesta.

Utter oli vakuuttunut siitä, että Henrikin profetia piti paikkansa. Tämän seurauksena hän koki itsensä heräämättömäksi ja arvottomaksi sekä masentui. 14. helmikuuta 1776 ollessaan lukemassa Jesajan kirjan 53. lukua Utter tunsi voimakkaan liikkeen käyvän sekä ruumiinsa että sielunsa lävitse. Olotila kesti noin kolme tuntia ja sen alussa Utter hikoili tuntien kovaa ahdistusta ja tuskaa synneistään, mutta illemmalla tämä muuttui sellaiseksi ilon tunteeksi, että ruumiskin tuntui höyhenenkevyeltä. Myöhemmin Utter sanoi tuolloin Pyhän Hengen vuodatetun hänen sieluunsa ja hän katsoi silloin syntyneensä uudesti.

Tämän jälkeen tilanne eskaloitui nopeasti. Kokemustaan seuranneena sunnuntaina Utter piti kolmetuntisen saarnan, jossa hän kertoi seurakunnalle hänessä tapahtuneesta muutoksesta sekä tuomitsi aiemman opetuksensa. Kirkkokansa kiinnitti julistuksen lisäksi huomiota Utterin käytökseen. Täydessä messupuvussa ja ehtoollismalja eli kalkki kädessään hän hyppäsi juoksujalkaa alttarille heittäytyen sen eteen niin, että kirkko kajahti. Hän teki messua toimittaessaan kummallisia ruumiinliikkeitä taivuttaen ruumistaan veisuun aikana maahan saakka. Jumalanpalveluksen päätyttyä hän istui alttarin reunalle ja luki Apostolien teoista jakeen 13:10, jonka jälkeen hän siihen vedoten alkoi kritisoida kappalainen Saloviuksen saarnaa. Lencqvistin aikoessa pitää kirkonkokouksen ja käskiessä Utterin olla hiljaa alkoi Utter haukkua Lencqvistiä "perkeleen pojaksi". Melko uhmakasta, mutta olihan Utter saanut profetian, jonka mukaan hän pian saisi Lencqvistin viran.

Lencqvistillä oli Orivedellä muutakin päänvaivaa kuin herätys lieveilmiöineen.
Kuvan kirkko ei ollut kertomuksemme näyttämönä, sillä Oriveden kirkko paloi
1775 ja uudelleen 1779. Kuvan kirkko valmistui 1781 ja paloi vuorostaan 1958.
Vain kellotapuli on edelleen jäljellä. Wikimedia Commons.

Vallankaappaus herätyksessä sekä sen hiipuminen

Utterista tuli näin Oriveden herätyksen keskushahmo. Hän kielsi pian Maria Samuelintyttären saarnaamisen ja antoi vain itsensä ja profeettansa Henrikin saarnata, joitten kautta Jeesus itse Utterin mukaan puhui. Hurmosilmiöitten määrä kasvoi entisestään. Ehkä Maria tosiaan oli suhtautunut kielteisemmin hurmoksellisuuteen ja joutui siksi nyt syrjäytetyksi. Utterin suhde Mariaan oli nyt ilmeisen jyrkkä, sillä vuoden 1776 toukokuussa hän Eräjärven kappelissa saarnatessaan julisti Marian olevan paholaisesta ja tekevän tämän työtä. Maria itse istui tuolloin kirkonpenkissä. Aikanaan, kun Utteria kuulusteltiin tuomiokapitulissa hän kertoi hiljentäneensä Marian siksi, ettei tämä ollut vielä tullut katumukseen vaan oli erehtynyt valosta ja tehnyt siihen asti paholaisen työtä. Maria oli saatava Utterin ja Henrikin toiminnan tieltä, sillä heillä oli korkeampi valo ja henki, joilla kansa ohjattaisiin oikeaan parannukseen.

Lencqvistin kärsivällisyys oli kuitenkin lopussa, ja Henrikin alkaessa pitää kokouksia hän pääsi iskemään näitten toimintaa konventikkeliplakaatilla ja Henrik joutui kesäkuussa 1776 Hämeen linnaan tuomiotaan odottamaan. Utter koetti uhmata tuomiokapitulia, mutta lopulta 25. toukokuuta 1778 tuli lopullinen päätös, jonka mukaan Utter menetti mielenvikaisuuden vuoksi oikeuden suorittaa papillisia tehtäviä seurakunnassa. Pappeuttaan hän ei kuitenkaan menettänyt. Utterin saarnatoiminta Orivedellä oli ilmeisesti loppunut jo kesäkuussa 1777.  Hän toimi sitten kuolemaansa 1812 asti Tukholmassa kotiopettajana ja kirjakauppiaana. Henrik vapautettiin ilman tuomiota, mutta hän ei enää saarnannut tai profetoinut, vaan eli lopun ikäänsä huomiota herättämättä. Maria puolestaan oli muuttanut Kuhmalahdelle vuoden 1776 lopun tienoilla ja avioitunut siellä sepän kanssa. Myöhemmin he muuttivat Orivedelle, mutta Marian ei mainita enää saarnanneen.

Mitä jäi käteen?

Valuiko kaikki siis hiekkaan ja pyyhkäisikö Orivedden herätys pitäjän yli pysyviä jälkiä jättämättä? Tuskin, vaikka liikkeen näkyvät hurmosilmiöt hävisivätkin ja liikehdinnän sanotaan suurelta osin kuihtuneen. Rovasti Lencqvist pyrki ohjaamaan jäljelle jäänyttä liikettä rauhallisempaan suuntaan  ja mainitsi esimerkiksi hankkineensa vuonna 1784 näiden luettavaksi suomenkielisiä kirjoja, yhtenä jo edellä mainittu Arthur Dentin "Totisen kääntymisen harjoitus". Osaltaan tämä kertoo siitä, että vielä näin monta vuotta myöhemmin oli heränneitä ohjailtavaksi, eli jotakin oli Oriveden herätyksestä kuohunnasta huolimatta jäänyt jäljelle. Missä määrin se sulautui seurakunnan yleiseen toimintaan ja elämään ja missä määrin antoi myöhemmin maaperän myöhemmille herätyksille olisi ihan oman tutkiskelunsa aihe.

Rovasti Lencqvist itse sanoi yrittäneensä myötäillä pietististä herätystä seurakunnassa samalla tavoin kuin kaskenpolttaja käyttää tulta. Tarkoitus oli polttaa kaadettu kaski ruishalmetta varten, mutta kävikin niin, että tuli pääsi metsään. Vaikka herätyksestä jäikin hedelmäksi ainakin jonkin verran herännyttä väkeä, on kuohunnan aikoja ajatellen helppo ymmärtää Lencqvistin yhteenveto Oriveden herätyksestä: "Minä iloitsin herätysten alusta, en niitten lopusta.

Lähteet:

Harri Heino: Hyppyherätys - Länsi-Suomen rukoilevaisuuden synnyttäjä. 1976.

Laasonen, Pentti: Lencqvist, Erik. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 29.6.2020)
Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-002473
(ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)

Jouko Ruohomäki: Karismaattisuuden kutsu. Karismaattisen kristillisyyden historiallinen kehitys helluntailiikkeeksi.2009.

Heli Tuominen: SAARNAAJISTA SANANSAATTAJIKSI Maria Samuelintyttären, Catharina Lefrénin ja muiden naisten merkitys Tampereen seudun hengellisessä elämässä 1700–1800-luvulla. Pro Gradu -tutkielma Historian oppiaineesta Tampereen yliopistossa, 2015. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/97258/GRADU-1433316649.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto.1950/1985.