Kirjoittaja: Ossi Tammisto
MATHIAS (1808-1874) JA CATHARINA (1809-1882) LAURILLIUS
Marttilan hautausmaalla taannoin kulkiessani minut pysäyttivät erään pariskunnan hautamuistomerkit, erityisesti niissä olleet muistolauseet. Ensimmäisessä luki "Tässä lepää pitäjän eduspappi Mathias Laurilius * 24.3.1808 + 26.11.1874 Mutta nytt [sic!] kaikkein loppu lähestyy niin olkaat siis raittiit ja valppaat rukoilemaan" (Teksti 1. Piet. 4:7). Toisessa taas luki "Eduspapin leski C. C. Laurilius * Aeimelaeus 24.2.1809 + 11.9.1882 Minä elän teidän pitää myös elämän Joh. ev. 14:19".
Mutta keitä olivat nämä näin väkevästi haudan takaa julistavat? Tämä jäi kutkuttamaan mieltäni, ja jaan selvitykseni hedelmät teillekin. Luulin tarinaa hyvin arkiseksi, mutta sieltä paljastuikin raadollisia ihmiskohtaloita sekä merkittävä suomalainen teollisuussuku.
 |
| Mathias Laurilliuksen... |
 |
| ...ja hänen vaimonsa Catharinan hautaristit. Kuvat itse otettu. |
Mynämäeltä maailmalle
Mathias syntyi 24. maaliskuuta 1808 Mynämäellä Pursisten kylässä Laurilan talossa. Hänen vanhempansa olivat Johan Matinpoika Laurila ja Elisabet Matintytär. Isä oli talollinen ja kuudennusmies, mikä oli tuohon aikaan seurakunnan luottamusmiehen nimike. Näille kuului paitsi oman kinkerikuntansa hengellisen elämän valvonta myös kirkollisten maksujen keruu sekä seurakuntaan liittyvien työvelvoitteiden jakaminen. Ennen kuntalaitoksen syntyä näillä oli paljon myös maallisia tehtäviä.
 |
| Mynämäen kirkko liittyi Mathiaksen elämään myös isän luottamustoimen kautta. Kuva Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Myn%C3%A4m%C3%A4ki_Church,_August_2019.jpg |
Miten Mathiaksen isä oli tehtäväänsä valittu ei ole tiedossani. Ehkä hän oli itse aktiivinen seurakuntalainen muutenkin kuin tehtävänsä puolesta. Joka tapauksessa jonkunlainen kipinä näyttää syttyneen yhdelle hänen lapsistaan, sillä Mathias lähti opintielle. Vuonna 1822 hän aloitti opinnot Turun katedraalikoulussa, joka triviaalikouluna oli neliluokkainen niin, että yksi luokka kesti kaksi vuotta. Mathiaksen kouluajoista kiinnostuneet voivat lukea niistä hänen luokkatoverinsa Adolf Mobergin muistelmista. Tämä kuvailee esimerkiksi vuonna 1827 tapahtunutta Turun paloa. Mobergista tuli sittemmin Helsingin yliopiston fysiikan professori ja rehtori sekä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen johtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja. Hänestäkin pitäisi joskus kirjoittaa...
Vuosina 1830-1832 hän oli oppilaana Turun lukiossa, joka itse asiassa erotettiin vuonna 1830 Turun katedraalikoulusta niin, että edellinen jäi ylemmäksi alkeisoppilaitokseksi. 2.10.1832 hänestä tuli ylioppilas saaden arvosanakseen laudaturin. 5.10.1832 hän liittyi Helsingin yliopiston Boreaaliseen osakuntaan, millä tarkoitettiin Aurajoen pohjoispuolisia Varsinais-Suomen pitäjiä. Viimeistään tässä vaiheessa hän myös otti käyttöön kotitalo Laurilasta muodostetun 'latinalaistetun' sukunimen Laurillius.
11. kesäkuuta 1834 hänet vihittiin pappisvirkaan. Ensimmäiseksi hänet määrättiin Kiikalan kirkkoherran apulaiseksi. Vuoden 1835 marraskuussa hän suuntasi Rymättylään armovuodensaarnaajaksi, sitten kesäkuussa 1836 hänestä tuli Naantalin vt. pedagogi. Joulukuussa 1838 hänestä tuli Mietoisten kappalaisen apulainen.
Naantaliin ja naimisiin
Sitten seurasi paluu Naantaliin, sillä elokuussa 1840 hänet valittiin Naantalin kappalaiseksi, tosin ilmeisesti hän astui virkaan vasta v. 1842. Tässä virassa hän pysyikin sitten varsin pitkään. Vuonna 1845 Naantalista löytyi myös puoliso, Catharina Charlotta Aejmelaeus, joka oli edellisen kappalaisen, Axel Herlinin (1807-1839) leski. Laurillius peri siis Herliniltä paitsi viran myös puolison. Ei mitenkään epätavallinen kuvio.
Catharina oli syntynyt 22. helmikuuta 1809 Isossakyrössä, hautaristissä on ilmeisesti virhe syntymäpäivän osalta. Hänen isänsä oli ollut lääninrovasti ja Isonkyrön kirkkoherra Nils Aejmelaeus, joka oli myös osallistunut Porvoon valtiopäiviin v. 1809. Isä oli tosin kuollut Catharinan ollessa vasta noin kahdeksan.
 |
| Catharina Charlotta Aejmelaeuksen (1809-1882) kohtalona oli jäädä kaksi kertaa leskeksi. Viidestä lapsestaan neljän hän sai nähdä varttuvan aikuisiksi. Kuva https://www.geni.com/photo/view/6000000000011319617?album_type=photos_of_me&end=&photo_id=6000000068846647887 |
Aejmelaeukset olivat vanhaa ja arvostettua sukua, mutta Catharinan molemmat pappispuolisot olivat kuitenkin ensimmäistä pappispolvea. Ensimmäinen puoliso Herlin oli näet hämeenlinnalaisen hatuntekijämestarin poika. Liitosta syntyi ainakin viisi lasta, joista vanhin oli Catharinan jäädessä leskisksi 2.4.1839 noin viisivuotias ja nuorin syntyi kaksi kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. Yksi lapsista tosin kuoli aivan pienenä. Laurillius sai siis morsiamensa mukana neljän tenavan lapsikatraan, 3 poikaa ja yhden tyttären. Näistä osaan palaamme myöhemmin. Ilmeisesti Laurilliuksella ei ollut omia lapsia.
Marttilaan köyhien auttajaksi
Naantalissa ollessaan Laurillius sai vuonna 1853 nimipastorin arvonimen ja suoritti vuonna 1858 pastoraalitutkinnon. Hän myös haki silloin tällöin virkoja muista seurakunnista. Vuonna 1866 hänet valittiinkin Marttilan kirkkoherraksi, tosin virkaan hän saattoi astua vasta v. 1868.
Laurillius tuli kirkkoherraksi siinä murrosvaiheessa, jossa seurakunnallinen ja kunnallinen hallinto eriytyivät. Kuitenkin hän ehti tehdä yhden päätöksen, jota Marttilassa pitkään kiitellen muisteltiin.
Vuosina 1867-1868 Suomea näet koettelivat suuret nälkävuodet. Niissä arvioidaan kuolleen noin 150 000-200 000 henkeä, 8% Suomen silloisesta väestöstä. Tämä asetti myös Marttilan seurakunnan vaivaishoitojärjestelmän kovalle koetukselle apua tarvitsevien määrän kasvaessa rajusti.
Vuonna 1867 päätettiin perustaa Marttilaan vaivaishuone hoitajanaan jahtivouti Lindberg vaimoineen. Vaivaishuoneeksi vuokrattiin 10-huoneinen Kraappalan rakennus, jota sitten asutti lapset mukaan lukien noin 60 vaivaista. Vuoteina toimivat pukkien päälle asetetut laverit oljilla pehmitettyinä, vuodevaatteina vaivaisten omat ryysyt. Majapaikan ja ruuan vastineeksi asukkaiden piti suorittaa kutomista ja kehruuta vaivaiskassan hyväksi.
 |
| Kraappalan taloon perustettiin Marttilan vaivaishuone, joka sai pian hyvin kolkon maineen. Uusi Aura 245/1911. |
Siivottomuus oli suurta, mutta surkeimmaksi mainitaan ruokapuoli, jonka vuoksi ihmisiä kerrotaan jopa kuolleen. Aluksi leipä tehtiin seulomattomista kaurajauhoista ja käytetyistä pavunvarsista lisäämällä vähän ruisjauhoja siteeksi, että leipä pysyisi jotenkin koossa. Perunaa saatiin vähän joka toinen päivä, suurimpana herkkuna ruuassa oli kaksi silakkaa. Joulun aikaan oli kuitenkin ruvettu jo laittamaan leipään jäkälää ja mäkisammalta herneenvarsien kanssa ja ruisjauhoa oli taas vain siteeksi siitä huolimatta, että pitäjän kaikki ruotujyvät tuotiin vaivaishuoneelle ja sitä oli lisäksi ostettu parikymmentä tynnyriä. Noin leivottu leipä ei enää pysynyt edes koossa, vaan se piti luudalla harjaten ottaa ulos uunista.
Osa leivän sisuksesta oli niin terävää, että kurkkuun ja suolistoon syntyi haavoja ja tulehduksia monien sairastuessa. Moni joutui pöhöttyneine vatsoineen vuoteen omaksi ja useita menehtyi varsinkin, kun sairaita ei ilmeisesti yritettykään hoitaa. Sen sijaan Lindbergin kerrotaan laittaneen sairaita vaivaisia kuljettamaan vettä hevosilleen ja lehmilleen kiskomalla isoa kivireen päälle asetettua vesiammetta. Vastaan hangoittelijat saivat nopeasti kepistä.
Ruuasta oli yleisestikin puutetta, mikä selittää osaltaan surkeata ruokalistaa. Kuitenkin monet kiinnittivät huomiota siihen, että Lindbergin eläimet näyttivät syövän hyvin siihen nähden, että hänen vastuullaan olevat vaivaiset elivät ja kuolivat kurjuudessa. Varsinkin poikalapset karkasivat nälän ajamina lähitaloihin ruokaa kerjäämään, mutta kiinnijäätyään he joutuivat viettämään aikaa kylmässä putkassa ja olemaan puolella ruoka-annoksella. Kukaan ei näköjään pistänyt Lindbergin toiminnalle vastaan, vaan seurakunnan ainoana pappina silloin toiminut kappalainen Gustaf Granströmkin lähinnä huolehti, että lähitaloissa kuivatettiin riittävästi hernevarsia ja sammalia vaivaistalon ruokapöytään.
Vappuna 1868 saapui kuitenkin uusi kirkkoherra Laurillius. Heti lähti kolme vaivaistalon asukasta tämän luokse mukanaan vaivaishuoneen leipää sekä puoli tuopillista velliä, jonka mainitaan olleen mustaa, karkeaa, vastenmielisen makuista ja muistuttaneen enemmän sian ruokaa. Näitä he tahtoivat kirkkoherran maistavan. Haukattuaan leivästä ja maistettuaan velliä löi hän vimmoissaan leivän tuolille ja sanoi: "Näitä ruokia ei syö siatkaan. Jos ei voida antaa teille parempaa ruokaa, niin kuollaan mieluummin kaikki, mutta niin kovaa aikaa ei pitäjässä vielä ole".
 |
| Mathias Laurillius vaimonsa ja kasvattityttärensä Hildan kanssa vanhana pappismiehenä. Kuva julkaistu Aulis Oja: "Marttilan pitäjän historia" 1959. |
Jälkikasvun bisneksiä ja vanhan polven poistuminen
Muuten en löytänyt paljoakaan tietoja Laurilliuksen Marttilan ajoista. Tosin v. 1870 tapaamme hänet pitäjänkokouksessa kannattamassa kahden uuden kiertokoulunopettajan viran perustamista Marttilaan. Pitäjässä sanottiin olleen noin 400 kouluikäistä lasta, eivätkä silloiset resurssit riittäneet näiden opettamiseen varisnkin, kun kunta ei ollut ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin edes yhden kansakoulun perustamiseksi. Kokouksen enemmistö vastusti kuitenkin kiertokoulujenkin lisäämistä ajatellen, ettei siihen ole varoja eikä opetuksen lisäämiselle tarvettakaan. Laurillius oli mukana yhdessä viiden muun vähemmistöön jääneen kanssa laaditussa jyrkässä vastalauseessa. Hän itse oli toiminut kokouksen puheenjohtajana.
Vaimonsa pojista Laurilliuksella ja rouvallaan lienee kuitenkin ollut huolta. Pojista vanhin Gustaf Albert Herlin oli perustanut Hill Helsingfors -nimisen terästavaratehtaan. Se meni kuitenkin 1860-luvun lopulla konkurssiin ja lopetti toimintansa kokonaan v. 1870. Yrityksessä oli toiminut kirjanpitäjänä hänen veljensä Axel Niklas Herlin, joka oli aikoinaan aloittanut teologian opinnot isänsä ja kasvatti-isänsä jalanjäljissä, mutta siirtynyt sitten insinööriopintoihin Saksaan. Velipojan yrityksen ajettua karille Axel lähti Venäjälle Tulan metallitehtaaseen töihin.
 |
| Gustaf Albert Herlinillä (1834-1890) oli välillä epäonnea liikeasioissa, mutta siitä huolimatta hänen jälkeläisistään tuli suomalaisen talouselämän mahtitekijöitä. Mercator 1/1908. |
Sieltä Axel tuli vuonna 1872 takaisin Suomeen ja asettui asumaan äitinsä ja isäpuolensa Laurilliuksen luo Marttilaan. Hän kirjoitteli pari vuotta eri sanomalehtiin, kunnes v. 1874 suoritti uudelleen ylioppilastutkinnon 36-vuotiaana ja lähti Helsingin yliopistoon. Axel tuli sitten etenemään vankeinhoitolaitoksen apukamreeriksi ja Ulvilan kihlakunnan kruununvoudiksi. Hän myös kirjoitti Saksassa saamiensa vaikutteiden johdosta saksankielisen kirjan Das Rechtssystem der Sozialdemokratie. Nils Robert af Ursin antoikin Axel Niklas Herlinille myöhemmin arvonimen "Suomen ensimmäinen sosialisti".
En tiedä, mitä Laurillius olisi tuosta tuumannut, mutta noita vaiheita hän ei ehtinyt nähdä, ei myöskään Gustaf Albertin elpyneitä bisneksiä tai Karl Andersin suomen kielen opettajan uraa Turun ruotsalaisessa alkeiskoulussa. Mathias Laurillius näet sairastui ja menehtyi vain kaksi päivää sairastettuaan Marttilan pappilassa 26. marraskuuta 1874. Hän oli tällöin 66-vuotias.
 |
| Axel Niklas Herlin (1838-1906) sai arvonimen "Suomen ensimmäinen sosialisti". En tiedä, miten kasvatti-isä suhtautui pojan poliittisiin aatteisiin vai ehtivätkö he niistä puhua, mutta ehkä Laurilliuksen työ vaivaisten hyväksi sai pojaltakin arvostuksen. Toivottavasti. Photos in Valokuvia henkilöstä Axel Niklas Herlin (geni.com) |
Asiasta mainittiin lyhyesti useissa lehdissä. Niissä ilmoitettiin myös lesken järjestämästä huutokaupasta. Tuossa vaiheessa hänen kanssaan asui enää 39-vuotias tytär Hilda Maria. Kaksi vuotta myöhemmin tämä muutti Loimaalle. Leski Catharina Charlotta asui kirkonkirjojen mukaan elämänsä loppuun saakka Marttilan pappilassa, mutta sanomalehtitietojen mukaan hän kuoli Turussa. Joka tapauksessa kuolema tapahtui 11. syyskuuta 1882 ja vainaja haudattiin miehensä tavoin Marttilan kirkkomaalle, mistä heidän hautaristinsäkin löysin.
 |
| Catharinan kuolinilmoitus Sanomia Turusta -lehdessä nro 142/1882. Lopuksi mainittu virsi on ilmeisimmin tuolloin käytössä olleen v. 1701 virsikirjan virsi nro 274, "Pois makia mailma jää!": http://koraali.fi/1701/274.html |
Marttilan hautausmaalta miljardöörien jäljille
Pieni tutkimusretkeni Laurilliusten pariin tuotti yllättävän lopputuloksen, sillä se johti minut yhden vauraimmista suomalaissuvuista varhaisvaiheisiin. Gustaf Albert Herlinin poika Bror Harald Herlin (1874-1941) nimittäin osti vuonna 1924 Kone Oy:n. Hänen poikansa Heikki H. Herlinin (1901-1989) aikana yhtiö nousi Suomen kymmenen suurimman metalliteollisuusyrityksen joukkoon. Hänellä oli myös kristillistä harrastuneisuutta voimakkaan hengellisen herätyksen myötä, jonka hän koki 1930-luvun lopulla. Nykyään Herlinin suvulla pyyhkiikin varsin hyvin, sillä vuonna 2022 Suomessa oli seitsemän miljardööriä, joista neljä oli Herlinejä, nimittäin Heikki H. Herlinin pojan Pekan (1932-2003) lapset Antti, Ilkka ja Ilona Herlin sekä lapsenlapsi Heikki Herlin.
Catharina Charlottan jälkeläiset ovat siis menestyneet. Mathias Laurillius ei saanut omia jälkeläisiä, mutta hänellä oli varmasti tärkeä rooli Catharinan lasten kasvattajana. Vaikea on sanoa missä määrin hän vaikutti näiden aatteisiin tai uravalintoihin. Joka tapauksessa Laurilliuksen toiminta Marttilan vaivaistalon tapauksessa antaa kauniin todistuksen hänestä.
En tiedä, oliko hänellä tai vaimollaan itsellään osuutta hautateksteihinsä. Kuitenkin ne ovat jättäneet kauniin perinnön ja kehotuksen kaikille, jotka pysähtyvät niiden ääreen. Klassisen luterilaisen saarnarakenteen mukaan niissä on sekä laki (Mutta nyt kaikkein loppu lähestyy niin olkaat siis raittiit ja valppaat rukoilemaan) että evankeliumin lupaus (Minä elän teidän pitää myös elämän). Niissä on jotain, mikä on kaikkia maallisia rikkauksia suurempi perintö.
 |
| Marttilan hautausmaalla on Mathiaksen ja Catharinan maallisten jäänteiden leposija. Heidän hautaristinsä erottuvat kirkon päätyseinää vasten. Kuva Wikimedia Commons: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Marttilan_kirkko_ja_Wichtmanin_hautakappeli.jpg |
Lähteet:
J. F. A.: Marttilasta. Alempi kansanopetus nro 3/1912. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/938232?page=6
J. F. A.: Paroecia Sancti Martini. Uusi Aura nro 177/1926. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1692940?page=7
Julkisella wapaehtoisella huutokaupalla. Sanomia Turusta nro 31/1876. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/482969?page=4
Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Matias Laurillius. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=14998>. Luettu 29.9.2023.
Kuolemantapaus. Sanomia Turusta nro 49/1874. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/482045?page=2
Kuolleita. Uusi Suometar nro 215/1882. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/428417?page=3
Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Axel Herlin. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=14248>. Luettu 29.9.2023.
Laurillius, Matias. Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017 (viitattu 26.9.2023). Verkkoversio: https://kansallisbiografia.fi/papisto/henkilo/1331
Marttilan seurakunnan rippikirja 1867-1876: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/marttila/rippikirja_1867-1876_mko22-32/304.htm
Marttilan seurakunnan rippikirja 1877-1886: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/marttila/rippikirja_1877-1886_mko33-45/360.htm
Aulis Oja: Marttilan pitäjän historia. 1959.
Professor Adolf Mobergs autobiografi. Historiska och litteraturhistoriska studier 3. 1927. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2109016?page=109
Elina Ranta: Näin elävät Suomen superrikkaat. Ilta-Sanomat 5.11.2022. Verkkoversio: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009175622.html
Raskaita muistoja. Uusi Aura nro 245/1911, 22.10.1911. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1192554?page=6
N. R. af Ursin: Suomen ensimmäinen sosialisti. Joulusoihtu 1913. Verkkoversio: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1354704?page=6